Juhlalevy ilmestynyt

Miekuoro Weljet on toiminut Oulussa kymmenen vuoden ajan. Kuoro perustettiin syksyllä
1998. Siitä asti mieskuoro on ollut innostamassa nuoria miehiä laulumusiikin pariin.
Monella levyllä on mukana myös erilaisia soitinkokoonpanoja. Kuorolaiset ovat päässeet
laulumusiikin lisäksi tutustumaan myös soitinmusiikkiin.

Kymmenen toimintavuoden kunniaksi julkaistava valkokantinen juhlalevy "Eikö me olla
weljeksiä"? on sattumalta myös Mieskuoro Weljien kymmenes äänite. Juhlaäänitteellä
kuullaan raitoja vanhoilta, osin jo loppuunmyydyiltä levyiltä ja lisäksi useita, aiemmin
julkaisemattomia raitoja. Muun muassa yksi wanha wirsi.

Mieskuoro Weljet toivoo kuulijoilleen mukavia hetkiä juhlalevyn parissa.

Kun tilaat levyn kahden seuraavan viikon aikana, saat tilauksen ilman postikulua. Levyn hinta on 15 euroa.

14.5.2009