Kuoron historia

Vuodet 1997-1999: Kuoron perustaminen

Mieskuoro Weljet aloitti toimintansa syksyllä 1998. Kipinä mieskuorolaulamiseen saatiin vuoden 1997 RUK:n kurssilta nro. 211, jossa kuoromme perustaja ja ensimmäinen johtaja Johannes Kangas toimi oppilaskuoron johtajana. Kurssilta jäi kuorolaisille muistoksi Finlandia-niminen äänite.

Mieskuoron perustaminen ja sen toiminnan vakiinnuttaminen ei ollut aivan helppoa. Mieskuoro Weljien toiminta lähtikin verkkaisesti käyntiin. Kuorolaisten määrä vaihteli viiden ja kahdenkymmenen välillä. Toiminnan ryhdistämiseksi tehtiin päätös levytysprojektista ajatuksella "katsotaan, mihin pystytään". Projekti toi harjoitteluun ja laulamiseen kaivattua innostusta ja motivaatiota, ja kuoron vahvuudeksi vakiintui noin 35 laulajaa. Helmikuussa 1999, kahden kuukauden tiiviin harjoittelun jälkeen, tallennettiin Mieskuoro Weljien ensimmäinen äänite, nuorten miesten laulamisen iloa heijastava "Nousevan leijonan ääni". Levyn ohjelmisto koostuu tutuista suomalaisista kansanlauluista ja isänmaallisesta mieskuoromusiikista.

Vuodet 1999-2000: Joululauluja ja kvartettilaulantaa

Seuraava äänite, joululaululevy "Rauhaa vain rauhaa" toteutettiin yhdessä tenori Heikki Rainion ja baritoni Elja Puukon kanssa. Äänitettä varten harjoiteltiin kesästä 1999 lähtien ahkerasti. Viikonloppuisin järjestettiin harjoitusleirejä Oulunsalon seurakunnan leirikeskuksessa Umpimähkässä, jossa laulettiin joululauluja syyskesän pimenevissä illoissa. Levy äänitettiin lokakuussa 1999. Äänitteellä Rainio, Puukko ja Mieskuoro Weljet tulkitsevat tunnelmallisia joululauluja urkujen, pianon ja jousiyhtyeen säestyksellä. Kuoron kannalta uusi ääniteprojekti oli tuloksekas: kuoron toiminta ja asema vakiintui, ja saatiin lisää kokemusta ja motivaatiota.

Kuoron historian ensimmäisen ja hyvin intensiivisen vuoden 1999 jälkeen päätettiin rauhoittaa tahtia ja keskittyä kehittämään kuoroa aivan perusasioista lähtien. Kevään 2000 ohjelmisto koostui pääosin hengellisistä lauluista. Äänenmuodostajana toimi tenori Tuomas Katajala. Kevään päätapahtumia olivat yhtyelaulutaitojen kehittämiseen tähdännyt mieskvartettiviikonloppu Oulun Musiikkikeskuksessa sekä pääsiäisen ajan esiintymiset Haukiputaan seurakuntakeskuksessa ja Kemijärven kirkossa. Vierailevana kouluttajana kuoroa harjoitti yhden päivän ajan arvostettu oululainen kuorovaikuttaja Markku Jounela.

Vuodet 2000-2002: Hengellistä musiikkia ja oma nuottikirja

Alkusyksystä 2000 Mieskuoro Weljet julkaisi harjoittelun lomassa oman nuottikirjan "Mieskuoro Weljet, opus 1", johon koottiin yli 200 sivua mieskuoro-ohjelmistoa. Uusien hengellisten laulujen sovitusten myötä kuoron innostus kasvoi, ja pian alettiinkin miettiä ohjelmiston äänittämistä. Syksyllä 2000 alkoikin määrätietoinen harjoittelu tavoitteena hengellisen musiikin äänite. Solisteiksi uudelle levylle pyydettiin jo entuudestaan tutut baritoni Elja Puukko ja tenori Tuomas Katajala. Äänitykset toteutettiin marras-joulukuussa 2000 Oulun konservatorion Tulindbergin salissa sekä Oulun tuomiokirkossa. Tuloksena projektista syntyi sekä ulkoasultaan että sisällöltään tasokas hengellisiä lauluja sisältävä levy "Mä sydämestä laulan".

Kevätkauden 2001 tärkein tavoite oli kuoron vetäjän Johannes Kankaan ja hänen opiskelukollegansa Marita Pasasen kuoronjohtokurssit, joihin Mieskuoro Weljet osallistui yhdessä kahden muun kuoron kanssa. Vuoden 2001 sekä kevään 2002 aikana kuoro esiintyi melko säännöllisesti pääasiassa Oulussa ja lähikunnissa ohjelmistonaan pääasiassa uuden äänitteen hengelliset laulut. Isänpäivänä 2001 Mieskuoro Weljet järjesti miehille suunnatun virsilauluillan Oulun Tuomiokirkossa, josta on muistona miehisiä virsiä sisältämä seurakuntalauluäänite "Yli matkan myrskyisen".

Vuodet 2002-2003: Sukupolvenvaihdos

Syksyn 2002 alussa Mieskuoro Weljien toiminta oli katkolla kuoron perustajan ja johtajan Johannes Kankaan muutettua pois Oulusta. Osa kuorolaisista osallistui Oulun kaupunginorkesterin ja konservatorion harjoituskuoron kanssa J. S. Bachin kirkkomusiikkiteoksen "Magnificatin" esittämiseen Oulun Tuomiokirkossa. Heidän keskuudessaan virisi ajatus mieskuorotoiminnan jatkamisesta - eihän sota yhtä miestä kaipaa! Uudeksi kuoronjohtajaksi valittiin Olli Heikkilä, jonka johdolla kuoro ehti myös esiintyä jo jouluna 2002.

Keväällä 2003 Mieskuoro Weljien kalenterin täyttivät hengellinen ohjelmisto sekä - aivan totta! - lastenlaulut. Ystävänpäivän aikoihin kuoroa harjoitti viikonlopun ajan espoolainen musiikkineuvos Tauno Satomaa, ja hänen johdolla kuoro sitten esitti harjoiteltua ohjelmistoa Oulunsalon kirkossa. Loppukevät harjoiteltiin uusia lastenlauluja, joihin kaikkiin oli tilattu uudet mieskuorosovitukset. Äänittäminen tapahtui kevään ja alkukesän iltoina Kiimingin seurakuntakeskuksessa. Lastenlauluja sisältämä levy "Mä kuljen metsätiellä" julkaistiin syyskuussa 2003. Äänite on valtakunnallisestikin ainutlaatuinen äänite - lastenlauluja kuulee nimittäin melko harvoin mieskuoron tulkitsemana. Perimätieto kertookin, että lastenlauluäänitteen suunnittelu aloitettiin jo vuosia ennen sen toteuttamista. Perinteisille lastenlauluille olikin tilausta: äänitteen suosio yllätti toteuttajatkin.

Vuodet 2003-2004: Ensin työ, sitten huvi

Syksy 2003 kului myös ääniteprojektin merkeissä. Vanhoja Siionin lauluja sisältävä levy "Siionin ostolauma" äänitettiin marraskuussa 2003 Madetojan salissa. Ajatus Siionin laulujen tallentamisesta oli itänyt ohjelmiston sovittajien, entisten Mieskuoro Weljien jäsenten Antti Heikkilän ja Juha Hakulisen ajatuksissa jo pitkään. Siionin laulut toteutettiin kamarimusiikin keinoin, ja pääroolissa äänitteellä ovat solisti Elja Puukko sekä kamariyhtye, joka koostuu jousikvintetistä ja pianosta. Kuoron rooli äänitteellä on pienempi, muttei toki vähäinen - se tuo äänitteelle mukavasti lisää syvyyttä. "Siionin ostolauma" julkaistiin sitten maaliskuussa 2004. Äänitteen ohjelmistoa myös esitettiin Oulussa Pyhän Tuomaan kirkossa sekä baritonisolistin kotikirkossa Espoossa.

Kevät 2004 oli Mieskuoro Weljille melko kiireinen ja raskaskin äänitteen julkaisun ja useiden esiintymisten vuoksi. Palkintona ahkeroinnista Mieskuoro Weljet toteuttivatkin kesällä 2004 pitkäaikaisen unelmansa, Alppi-Eurooppaan suuntautuneen virkistys- ja harjoitusmatkan. Elokuisen viikon aikana ehdittiin Etelä-Saksasta käsin tehdä Sveitsin, Pohjois-Italian ja Itävallan kautta linja-autokiertue, johon kuului upeiden maisemien lisäksi alppivaellusta, vanhoja linnoja ja kirkkoja, uimarantoja sekä Gardajärven, Venetsian, Salzburgin ja Münchenin nähtävyyksiä. Kuorolauluakaan ei unohdettu: vapaamuotoiset laulutuokiot matkustuskohteissa virkistivät kuorolaisten lisäksi myös ympäri maailmaa tulleita turisteja.

Syksyn 2004 päätähtäin oli uuden jouluoratorion esittäminen. Mieskuoro Weljien tilaaman oratorion tekstin on kirjoittanut kaikkien neljän evankeliumin ja Vanhan Testamentin ennustusten pohjalta runoilija, rovasti Niilo Rauhala. Vanhoihin koraaleihin pohjautuvan musiikin mieskuorolle, solisteille ja kamariorkesterille on säveltänyt Antti Heikkilä. Oratorio etenee barokinajan perinteen mukaan. Seurakunta pääsee myös osallistumaan teokseen koraalien osalta. Oratorion ydin on sen keskelle sijoitettu joulusaarna. Teosta esitettiin jouluna 2004 Kemissä ja Oulussa.

Vuodet 2004-2006: Kuni sävelten siivin...

Mieskuoro ja serenadit, erottamaton yhdistelmä kautta aikojen. Mieskuoro Weljet aloitti serenadien harjoittelun uutta äänitettä varten keväällä 2005. Serenadit olivat osaksi vanhoja tuttuja ja osaksi uusia sovituksia. Osa serenadeista äänitettiin jo keväällä 2005 ja loput keväällä 2006. Serenadiprojektissa solistina toimi tenori Tuomas Katajala, osassa kappaleista oli jousiorkesteri ja osassa pianosäestys. Vapun aikaan 2005 Weljet suoritti virkistys- ja opintomatkan Viroon. Syksyllä 2005 Mieskuoro Weljet äänitti ja julkaisi vuotta aiemmin kantaesitetyn Jouluoratorion. Äänityksiä varten koottiin kamariorkesteri ja seurakuntasäkeistöihin avustamaan ammattikorkeakoulun kanttoriopiskelijoista kuoro. Solisteina toimivat mezzosopraano Sirkka Rautakoski, baritoni Elja Puukko ja basso Jari Parviainen.

Vuodet 2006-2007: Koillismaan kiertuetta ja barokin lumoa

Syksyllä 2006 Mieskuoro Weljet aloitti usealla uudella laulajalla vahvistuneena isänmaallisten mieskuorokappaleiden ja joululaulujen harjoittelun. Syksyn kruunasi esiintymismatka Pudasjärvelle ja Taivalkoskelle. Syksyllä 2006 julkaistiin myös serenadilevy Hän kulkevi kuin yli kukkien.

Kevään 2007 Weljet toimi yhteistyössä silloisen kuoronjohtajan Olli Heikkilän toisen kuoron, Cantio Laudiksen kanssa. Yhteistyössä, vielä kamariorkesterilla ja baritoni Joose Vähäsöyringillä vahvistettuna kuorot harjoittelivat ja esittivät J.S.Bachin kaksi kantaattia, Aus der Tiefe ja Ich will der Kreutztab gerne tragen. Kantaatit esitettiin Raahen ja Karjasillan kirkoissa.

 

Vuodet 2007-2008: Walesin lammaslaitumilta suomalaisen virren sanoman äärelle

Syksy 2007 alkoi Mieskuoro Weljillä opinto- ja virkistysmatkan merkeissä Isoon Britanniaan. Tutuiksi tulivat Lontoon nähtävyydet ja Walesin luonnonkauniit maisemat historiallisine kohteineen ja huvipuistoineen. Epävirallisia esiintymisiä tuli matkan aikana useampia, muiden muassa St. Jamesin katedraalissa, Caernarvonin linnan pihalla, erään Snowdonin vuoren laella ja huoltoaseman pihalla kuoro keräsi paikallaolijoiden positiivisen huomion puoleensa.

Syksy 2007 oli kuorolle toisaalta hyvinkin työntäyteinen; vanhoista suomalaisista virsistä tilatut uudet sovitukset tulivat työn alle, lisäksi Weljet kävi esittämässä Jouluoratoriota Kestilän, Kiuruveden ja Pyhän Andreaan kirkoissa. Lisäksi syksyllä äänitettiin kuorolle vanhoja tuttuja isänmaallisia mieskuorokappaleita tulevaa juhlalevyä varten.

Keväällä 2008 Mieskuoro Weljet äänitti harjotelluista virsistä uuden äänitteen: Wanhoja Wirsiä. Äänitteellä on kuoron lisäksi mukana kamariorkesteri ja solistina tenori Heikki Rainio. Äänite julkaistiin kesällä 2008.

 

Vuodet 2008-2009: Uusi johtaja, uudet kujeet?

Syksyllä 2008 Mieskuoro Weljissä vaihtui komento; pitkäaikainen johtaja Olli Heikkilä teki tilaa nuoremmalle polvelle, kuoron "kasvatille" Jussi Linnanmäelle. Syksyn aluksi oli kuitenkin luvassa vielä vanhaa ohjelmistoa virsien merkeissä. Vasta julkaistun äänitteen ohjelmistoa Weljet kävi esittämässä tenori Heikki Rainiolla ja kamariorkesterilla vahvistettuna Turun tuomiokirkossa ja Muuruveden seurakunnan 100-vuotisjuhlassa Muuruveden kirkossa. Loppusyksy kului sitten isänmaallisen ohjelmiston parissa.

Keväällä 2009 Weljet harjoitteli ja äänitti Bells Oy:n tilauksesta neljä P.J.Hannikaisen kappaletta. Juhlalevy Eikö me olla Weljeksiä? julkaistiin kesällä 2009.

 

Vuodet 2009-2010:

 

Vuodet 2010-2011: Maakuntalauluja

Synnyinmaalleni mun kuuluu lauluni -levyprojekti alkoi syksyllä 2010. Projekti lähti hyvin käyntiin ja ohjelmisto oli mielenkiintoinen läpileikkaus maakuntalauluihin. Sovituksia oli tilattu Arvo Turpelalta, Johannes Vesteriseltä ja Antti Heikkilältä.

Maakuntalaulut levytettiin keväällä 2011. Levy julkaistiin heinäkuussa.

Kesällä 2011 Weljet pakkasivat matkalaukkunsa ja lähtivät kuororeissulle Italiaan. Viikon aikana kuoro matkusti bussilla Pohjois-Italiasta Roomaan nauttien etelän lämmöstä ja paikallisesta kulttuurista.

 

Vuodet 2011-2012: Jouluoratorio ja kansallisromantiikka

Syksy 2011 tutustuttiin Jouluoratorioon. Kuorolaisista vain kourallinen oli esittänyt sen, joten tarvittiin tavallista enemmän aikaa teoksen läpikäyntiin. Jouluoratorio esitettiin Oulun lisäksi Raahen kirkossa.

Kevät 2012 meni kansallisromanttisen ohjelmiston parissa. Kuoro esiintyi Haukiputaan ja Kempeleen kirkoissa solistinaan Jussi Juola. Juola esitti konsertissa myös yksinlauluja.

 

Vuodet 2012-2013: Joululevy

Syksyllä 2012 Weljet aloittivat uuden levyprojektin - joululevyn. Tähän tilasimme mm. neliäänisen sovituksen tiernapojista. Äänitys on aiemmasta jouluäänitteestä (Rauhaa vain rauhaa) poiketen, muutamaa uruilla säestettävää kappaletta lukuunottamatta, a cappella.

Joulukuun alussa kävimme esittämässä Klaukkalan ja Kallion kirkoissa Jouluoratorion. Jouluoratorio on tarkoitus jättää muutamaksi vuodeksi taka-alalle.

Kevät 2013 jatkui jouluäänitteen parissa ja levy äänitettiin helmi- ja huhtikuussa kahdessa erässä. Levyllä on solistina Aarne Pelkonen, jolla on myös muutama yksinlaulu äänitteellä.

Katseet ovat jo syyskuussa, jolloin uusi kuorokausi alkaa uuden projektin merkeissä. Lisäksi jouluna pidetään Oulun lisäksi kahdella paikkakunnalla joulukonsertti.

 

Vuodet 2013-2014: Tiernapojat, levyjulkistus, serenadikevät ja Espanjan reissu

Syksy alkoi valmistautumisella kirkollisiin palvelusvuoroihin ja joulun levyjulkaisua varten. Vanhoja kuorolaisia jäi levyrupeaman jälkeen kourallinen pois ja uusia saimme riviin vähintään yhtä monta. Jouluna 2013 esiinnyimme Kaakkurin Pyhän Andreaan kirkossa. Levy sai mukavan vastaanoton ja illan kohokohta taisi olla Aarne Pelkosen tulkinta O Helga Natt -laulusta. Jäimme joululomalle tyytyväisinä siitä, että saisimme puolentoista vuoden joululaulurupeaman jälkeen keskittyä johonkin aivan muuhun.

Kevät 2014 meni serenadien parissa. Kuoron suosikiksi nousi Adolf Marschnerin Gute Nacht, joka haikeudessaan oli kaunista laulettavaa. Perinteisen pääsiäisyön messun (paikalle saapui kuusi weljeä) lisäksi esiinnyimme huhtikuun lopussa Kiimingin seurakuntatalolla ja Oulun kaupungintalolla. Jälkimmäinen tarjosi niin mahtavat puitteet, että esiinnymme siellä mielellämme uudestaan.

Elokuussa 2014 suuntasimme kohti Espanjan Alicantea, jossa vietimme viikon käyden välissä pari päivää Barcelonassa. Reissu oli puhtaasti rentoutumisloma, jossa saimme palautua levyprojektista. Esiinnyimme aina tilaisuuden tullen saaden yleisöltä lämpimät kiitokset. Reissu oli myös yhden aikakauden loppu, sillä Jussi lähti Helsinkiin opiskelemaan tehden tilaa kuoron omalle kasvatille, Vatjuksen Joonakselle.

 

Vuodet 2014-2015: Uusi johtaja, tiivis syksy

Syksy alkoi uudella johtajalla. Olimme luvanneet heti syyskuulle ensimmäisen konsertin, kun Iistä pyysivät lauluiltaan puolen tunnin ohjelmalla. Konsertti oli hyvä startti kuorovuodelle ja mukava alku uusille jäsenille, joita saimme monta. Rivistä oli taas poistunut muutama laulaja, mutta uusien myötä vahvuus oli nyt 28 laulajaa. Jouluohjelma rakennettiin uuden ja vanhan materiaalin ympärille ja siitä muodostui hieno läpileikkaus kuoron joululauluista. Syksyllä oli kaksi kirkon palvelusvuoroa. Jouluna esiinnyimme itsenäisyyspäiväkonsertissa Paavolan kirkossa, joulukonserteissa Haapaveden kirkossa ja Karjasillan kirkossa, sekä vahvistettu kvartetti esiintyi Ramin joulukonsertissa Oulujoen kirkossa. Hyvillä mielin suljimme kuorokansion ja jäimme joulutauolle.