Uusi äänite WANHOJA WIRSIÄ - ääninäytteitä kuultavana!
Uuden äänitteen "Wanhoja Wirsiä" julkaisu viivästyy painoteknisistä syistä hieman. Äänite saapuu painosta heinäkuun puolivälissä. Niinpä ennakkotilauksia (ilman postimaksua kotimaahan) voi tehdä vielä 15.7.2008 saakka.
Äänite sisältää siis vanhoja suomalaisia virsiä. Uusia sovituksia mieskuorolle, orkesterille ja tenorisolistille ovat tehneet Juha Hakulinen, Antti Heikkilä, Arto Heikkilä, Ilkka Kuusisto, Arto Turpela ja Johannes Vesterinen. Äänitteellä esiintyvät Mieskuoro Weljet, tenori Heikki Rainio sekä pääosin oululaisista ammattiopiskelijoista ja pitkälle edenneistä harrastajista koottu Kamariorkesteri "Religioso".
Äänitteen sovitukset ovat monipuolisia ja rikkaita, tyyliltään myös vaihtelevia. Virret edustavat vanhaa suomalaista virsiperinnettä. Äänitteen hinta on 20 e. Ääninäytteitä voi nyt kuunnella ÄÄNITTEET - TUTUSTU ÄÄNITTEISIIN -sivulta.
Mieskuoro Weljet viettää parhaillaan toimintansa 10. juhlavuotta. Monet vanhoista äänitteistä on myyty loppuun. Uusintapainos tullaan ottamaan ainoastaan "Siionin ostolauma" -äänitteestä, mutta todennäköisesti vasta vuoden 2009 puolella. Mieskuoro Weljet julkaisee alkuvuodesta 2009 juhlavuotensa kunniaksi vielä uuden äänitteen, jolle on kerätty parhaita paloja vuosien varrelta, vanhoilta äänitteiltä. Lisäksi uudella äänitteellä on useita aivan tuoreita, uusia raitoja. 10-vuotistunnelmissa siis vain odottelemaan juhlaäänitettä!
Parhainta kesänjatkoa toivotellen,
Oulussa, 4.7.2008
Oulun Musiikkiweljet ry.
7.4.2008
